Kuvailisin pahaa oloa sininesä, se on niinkuin meri. Avo meri joka on ääretön jota ei voi päästä pakoon.
Hautaudun peiton alle ja kuiskaan sininen. Suljen silmäni ja näen meren, se jatkuu silmän kantamattomiin. Se on iso ja sininen. Tipun mereen, ensimmäiset 10-15 minuuttia voin räpiköidä pinalla odottaen että joku näkee,mutta sitä harvemmin tapahtuu,tietenkin poikeuksia on, riippuu kuka on vahtivuorossa.
Meri on tyyni ja kylmä. Alan alistumaan sen tahtoon. Huoneeni ulkopuolelta kuuluvat äänet jäävät kaukaisuuteen. Meren syvyydessä on hiljaista ja turvallista.Voin vielä nähdä himmeän auringon valon joka jää koko ajan kauemmas. Meri kuiskailee asioita, se kertoo tarinaa matkalaisista jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Se kertoo asioita joitan olisi pitänyt tehdä paremmin, asioita joita olisi pitänyt sanoa tai jättää tekemättä. Kylmät vesi kasvit kietoutuvat jalkoihin eivätkä päästä irti, kylmä vesi turruttaa ruumiin osat enkä enää jaksa pyristellä vastaan. Meri jatkaa tarinan kertomista, se kertoo pitävänsä mut täällä turvassa. Se kertoo kuinka olen huono ystävä. Meren pohjassa ei näy sädettäkään auringosta vain mustaa,hiljaista,kylmää sinistä merta. Näin syvällä ei ole enää minkään laista elämää. Sininen meri on käynyt koko elämäni läpi ja on tullut siihen tulokseen että se on arvoton ja näin on parempi. Sinisessä meressä ääni ei kanna ja kyyneleet sulautuvat mereen.
Sininen on yksi sana jolla haluan kertoa jollekkin tulevasta matkastani siniseen mereen, ja toivon että joku auttaa. On vain hiljaa,ottaa viereensä ja on vain tietoinen että olen vaarassa upota siniseen mereeni.
Kun joku löytää minut sinisestä merestä ja auttaa sieltä pois, sitä tunetta ei voi kuvailla. Ylensä itken, lähinnä siitä pelosta joka siniseen mereen liittyy. Ja siitä että saan henkeä pitkästä aikaa.
]]>
Ajatukset on taas liukumassa pro anaan ja itsetuhoisuuteen. Mutta just keskiviikkona tuli täyteen BW 2kk ( beautiful wrists kaks kuukautta) Eilen vietin niin sanotusti "juhlapäivää" asiasta... Katsoin one pieceä en kuntoilut ja söin suklaata. Ihan kivaa oli koska mä olin "ansainnut" sen suklaan. Vaikka ilo siitäkin kesti vajaan tunnin.
Joulukuu on ihan just täällä, mä en pidä joulusta enää. Se on muuttunu mulle täysin merkittyksemättömäksi. Mä en ymmärrä sitä että miksi joulu laulut soi jo nyt ja miks kaikki koristellaan jo nyt...! Eihän oo vielä ees joulukuu.
Päivät menee samallailla kuin aina, parannusta entisestä toki on mutta aina on se mutta, huonoja päiviä löytyy enemmän kuin ennen ja ne on voimakkaanpia,Pro ana ja niiden foorumit on kiusannu mua jo pariviikkoa! Tosin tällä kertaa tässä on jotain erillaista, Hän tietää asioistani. Mä olen aina ollut huono puhumaan. Mä en ole koskaan ikinä kertonut kenelekkään jos mulla on paha olla. Itse mä koen sen huomiohuorauksena vaikei se sitä olisikaan. Ja varsinkin kun pitää puhua tälläisestä. Sitä paitsi Hänen ei tarvitse osatakkaan auttaa mua, Hän ei ole psykologi eikä hänen tarvitse olla. Mulle tää kaikki sopii tosi hyvin.
Se mitä media ( TV, lehdet, netti) meille antaa on väärän lainen ihmisskuva. Laihoja ihmisiä plaa plaa!! Joskus niitä vastaan on todella vaikea taistella, mutta koska me olemme vahvoja me olemme kauniita ja me pystymme taistelemaan niitä vastaan. Kyllä tästä selvitään aina ollaan selvítty miksi nyt siihen tulisi muutos?
]]>
Ruokajärjestäjä kokoviikon. Joudun istumaan 20min lisää koulun ruokalassa, jossa ihmiset saavat olla sosiaalisia ja keskustella vaateista ja kokeista. Onko elämässä enää muuta? Jasu painaa kasvonsa Ronjan selkään ja hieroo tätä, mä puolestani istun hiljaa jalat sivistyneesti ristittynä. Mun ja Matiaksen katseet eivät enää kohtaa kun hän heittäää tarjottimen muiden joukkoon.
Mä olen tuntematon. Kukaan ei koskaan saa siitä punaisesta langasta kiini jonka jätän heille, eivät he edes halua. Olen kyllästynyt. Miks mä ees yritän olla viiltelemättä? Mä olen Hänelle kumminkin tuntematon. Kukaan ei koskaan saa tietää Mestarista,Mustajalasta ja Helmistä totuutta, mä en halua kertoa heille mun jokaista viiltely ja itsemurha ajatusta saadakseni vastaukseski jaa tai muuta huutoa. Mä olen kyllästyny tekemään alotteen!
Lyffyn pehmeä ääni helisi korvani vieressä. Biisi känykkässä vaihtui se oli Hänelle omattu biisi: You are beautiful. Kyyneleet polttivat silmiäni ja hymyilin Luffylle.
]]>
Aamulla kun heräsin eilisen disko vaateet olivat pitkin lattiiaa. Nami-swan oli vienyt multa ainoan ihmisen jota kohtaan mulla oli edes vähän tunteita. Mä pyysin että Nami-swan pyytäisi tätä tanssimaan kanssani mutta hän oli "vahingossa" pyytänyt ihastustani itselleen. Mä olin palasina. No ainakaan mun ei tarvis vaivata mun pikku päätä asioilla: Pitääköhän minusta?. Näin oli parempi. En voinut paljastaa äänestäni tai kasvoistani kuinka paljon muhun oikeesti sattui. Lysähdin ilmeettömänä lattialle ja katsoin kuinka he tanssivat rakkaus biisin tahtiin. Mä halusin kotiin peiton alle itkemään. Mä halusin PALJON suklaata enkä haluaisi enää ikinä nähdä Nami-swania. Kapaleen jälkeen istuin vessassa ja pidättelin itkua. Nami-swan, Luffy ja Jasu tulivat etsimään mua. En vastannut heidän huutoihinsa. Mutta Luffy tuntee mut liian hyvin ja jäi odottamaan mua. Sen jälkeen Nami-swan tulee kertomaan kuinka huono ihastukseni oli ollut ja etten kuulemma ollut menettänyt mitään, mitä se ajatteli?! Hymyilin vain maailman typerin ja teenäisin hymy kasvoillani. Ja illalla mä tein sen mitä olin aina vannonut etten koskaan tee niin, mene nukkumaan jos on paha olla. Mä en halua jäädä vangiks lämpimään ja turvaliseen uneen. vaikka unessa kaikki olisi hyvin ja Hän saapuisikin uneeni....
Aamulla luin Hänen blogiaan. Mä käyn siellä joka päivä koska sitä kautta tulen tännekkin, Hän lupasi minulle ettei enää sanoisi niin. Mä mietin miksi mä edes pidän lupausta Hänen kohdallaan pystyssä, mä olen yksin. Hän kertoi myös blogissaan että jokaisella on joku bändi johon voi samaistua. Mun on Superchick, yksen biisi pelasti mut itsemurhalta. Mä olin vaaralisen lähellä kuolemaa silloin eikä KUKAAN ole tienyt sitä ennen tätä. Se johtui siitä koska Yumi ja Hän hylkäsi mut yhtä aikaa.
Mä tärisin maastonvärisen toppatakin sisällä ja muiden mielestä ulkona oli lämmin, mä olin jäätymis pisteessä. Mä pyysin äitiä viemään mut syömään, se suostu koska jos mulla on jotain mitä mä haluan syödä mä saan sen. En ollut syönyt koko päivänä kunnolla, napostellut jotain vain pahasta olosta. Kävin vesassa ja pesin käsiäni joita peittivät turvaliset mustat pääkallo hansikkaan. Normaali lämpöinen vesi POLTTI käsiäni! Ei mulla näin kylmä voinu olla. Katsoin peiliin, peilikuva ei tuntunu omalta, väsyneet elmän haluttomat tyhjät silmät tuijottivat peilistä takaisin. Olin taas laihtunut. Mä oikeesti yritän.... Hiuksetkin olivat kamalassa kunnossa. Mikä tässä taas oli mennyt pieleen...?
]]>
Olen tyttö jolla on suhde villasukkiensa kanssa.
Olen tyttö joka rakastaa karkki pussin rapinaa mutta pelkää sen sisällä asuvia sokerisia möykkyjä.
Olen tyttö joka rakastaa vihreitä asioita.
Olen tyttö joka vihaa sanaa "jaa"
Olen tyttö joka on aina kaikille liian kiltti.
Olen tyttö joka rakastaa pimeyttä ja sadetta.
Olen tyttö joka rakastaa valkoista ja kylmää jäätölöä
Olen tyttö joka kaipaa vain vähän ymmärystä.
Olen tyttö joka kaipaa sinua juuri nyt..
Olen tyttö joka haluaisi sinun syliinsi juuri nyt.
]]>
"Kiitos, aika synkkää tekstiä, mutta kun sitä lukee se on kuin terapiaa. Tajuaa että ei ole kauheaa jos äiti ei anna värjätä tukkaa tai jotain muuta turhaa, koska on olemassa ihan oikeita ongelmia!" ( kommentti Neltsumiksulta)
Ehkä tätä mä oon ihmiselle halunnu kertoa, ei ole oikeutta masentua siitä että kone tai känykkä hajoaa. Koska on oikeita ongelmia ja oikeita sankareita, demonin metsästäjiä, jotka tekevät kaikkensa pelastaakseen itsensä ja muut.
Moonan ja mun välit ei oo samat enää, runo jonka hän teki minulle, oli kamala mutta pidin siitä koska se tuli suoraan sydämmestä. Ei sitä tajua ennenkuin menettää. No menetetty on ja tajuttu on. Mun sotureista on nyt tippunut yksi. Entä Yumi? Musta tuntuu että ote lipeää hänestäkin. Mä en saa uusia tilalle. Mä jään hitaasti ja kivuliaasti yksin. Moona jos luet tätä mulla on ikävä sua ja meidän vanhoja keskusteluaja.
"Jos on arpia piirrä niiden päälle perhosia" Mä tein niin ja se autto, mä en halua myöntää kuinka paljon viiltely vie mun ajatuksista ja että mulla on terä aina mukana, mutta mä en ole valmis heittämään sitä kaikkea hukkaan, Hän on paljon tärkeämpi kuin veitsen tuomat arvet. Mulla on ikävä Häntä, mua pelottaa....