tiistai, 4. helmikuu 2014

Hukun kyyneliin

Tuntuu epäinhimiliseltä elää ympäristössä jossa kaikki vihaavat toisiaan. Paiskaavat ovet kiini nenän edestä vihataan toisia niin paljon että sanat ei riitä kuvailemaan. Tätä on se murrosikä selittää opettaja kun ysväväni itkee vieressäni siitä kuinka häntä vähän huonoman numeron takia oltiin haukuttu tyhmäksi sun muuta. Murrosikä. Eli toisin sanoen mä voin sanoa ihan mitä vaan kenelle vaan koska mä olen murrosiässä?! Mä olen tottunut olemaan kiltti tyttö. Ja kun pojat saavat positiivisen merkinnän ja tytöt haukut koska käytäytyvät kuin 3-vuotiaat. Mä olen tottunut kuuntelemaan sitä 6-vuotta. Koska mä olen tyttö. Pojilla on helpompi elämä. Ihan oikeesti. Mä olen oppinut lohduttamaan kaikia kaikessa, joskus kun ei tiedä mitä sanoa,pitää vain mennä viereen ja osoittaa että tämä ei ole yksin. Mennä ystävän ja idioottien väliin kilveksi. Kilveksi josta mikään ei mene läpi. Ja aina ei tarvitse edes tietää mikä toisella on vaan tehtävä on saada toinen tietämään että joku on siinä vierressä eikä ole mitään hätää. Mutta jännää tässä on se että kun mä tarvitsen sitä jotain siihen viereen sitä ei ole. Kyllä ihmiset välittää mutta mä luulen että ne näkee mut niin rauhalisena ja tyynenä asioista että eivät osaa suhtautua suhtautua. Mä pistän muitten hyvin voinnin aina mun oman edelle ja olen ajatellut että niin kaikki tekee mutta tän 13-vuoden aikana mä olen vain huomannut että ei oikeastaan kukaan tee niin. Ei kukaan luovu omastaan että jollekkin toiselle tulis parempi olla. Ainakaan tässä kaupungissa. Ehkä mä olen vaan heikko kun ajattelen näin. Ystäväni tämän päivän tapauksesta olen hyvin pettynyt itseeni,mä en huomannut tarpeeks ajoissa, ehkä jos mä olisin kuullut keskustelun... Se miksi haluan lääkärialalle isona, no tämä kliseinen selitys haluan auttaa ihmisiä,helpottaa jonkun oloa ja jos teen hyvää en voi tehdä pahaa. Tällä hetkellä mä korvaan asioita mitä mä olen tehnyt. Joka päivä koulun jälkeen Demoni ottaa veronsa kilpenä olemisesta. Mä toivon että mä olen oikeasti joskus auttanut jotain...

lauantai, 1. helmikuu 2014

Prinsessa

Tunnen prinsessan, hän ei itse tiedä olevansa sellainen. Hän on kesimäinen lapsi ja on aina tottunut elämään sisarustensa varjoissa. Hän on hiljaa, ei valita,itkee hiljaisuudessa. En tiedä miksi häntä kohdellaan niin väärin.  En tiedä miksen pysty pysäyttämään sitä. Miksi annan hänen elää reunalla. Miksi en saa häntä turvaan? Hän ei ole sellainen kuin nykyaika haluaa. Prinsessa on kiltti ja ehkä vähän liian hyvä uskoinen. Hän on niin hiljaa että häntä voisi luulla tunteettomaksi. Hän ei ehkä ole hyvä matikassa mutta hänellä on jotain muutta. Hänellä on tahto pitää kiinnni. Hän pitää kiinni siitä mitä hänellä on, hän jakaa kaiken väheisenkin omaisuutensa, saamatta kiitosta. Hän on ollut aina lähellä mutta kukaan ei ole vain huomannut. Hän on kokenut paljon ja käy nytkin vaikeaa tilannetta läpi,puhumatta sanaakaan. Hän on tottunut olemaan yksin ,suojautumaan,esitämään muuta. Hänen  silmistään näkee kärsimyksen. Hiljaisuus rakastaa prinsessaa. Tunteet joille hän ei osaa asetella asusteita.Hänen maaliset toiveensa ollaan jätetty huomioimatta ja hän voi vain toivoa jotain mikä olisi meille ilmiselvää. Hän voi vain toivoa katsoa peiliin ja ajatella kelpaavansa jollekkin. kuinka häntä ollaan kiusattu,haukuttu,kohdeltu väärin. Kohdeltu heittopussina,jätetty ilman oikeutta, ilman apua. Mutta silti pieni prinsessa kävelee pimeässä kohti valoisampaa tulevaisuutta,ilman sanoja,ilman lämpöä. Joka päivä suurin tarkoitukseni on saada prinsessani hymyilemään tai nauramaan jutuilleni,se on säälittävää,myös prinsessani tietää sen mutta uskon että voin ehkä vähän helpottaa sitä tuskaa,edes muutaman tunnin ajaksi... Samalla suojelen itseäni siltä että hän näkisi heikkouteni...Prinsessa on kaunis ja hänestä tulee jonain päivänä vielä jotain suurta...♥

perjantai, 3. tammikuu 2014

Will you love me....?

,There's a place that I know
It's not pretty there and few have ever gone
If I show it to you now
Will it make you run away?

Or will you stay
Even if it hurts
Even if I try to push you out
Will you return?
And remind me who I really am
Please remind me who I really am

Everybody's got a dark side
Do you love me?
Can you love mine?
Nobody's a picture perfect
But we're worth it
You know that we're worth it
Will you love me?
Even with my dark side?

Like a diamond
From black dust
It's hard to know
What can become
If you give up
So don't give up on me
Please remind me who I really am

Everybody's got a dark side
Do you love me?
Can you love mine?
Nobody's a picture perfect
But we're worth it
You know that we're worth it
Will you love me?
Even with my dark side?

Don't run away
Don't run away
Just tell me that you will stay
Promise me you will stay
Don't run away
Don't run away
Just promise me you will stay
Promise me you will stay

Will you love me?

Everybody's got a dark side
Do you love me?
Can you love mine?
Nobody's a picture perfect
But we're worth it
You know that we're worth it
Will you love me?
Even with my dark side?

Don't run away
Don't run away

Don't run away
Promise you'll stay

sunnuntai, 22. joulukuu 2013

Sininen,niinkuin meri johon uppoan

Terapeuttini pyysi keksimään turvasanan pahalle ololle,ehkäpä jokin väri?

Kuvailisin pahaa oloa sininesä, se on niinkuin meri. Avo meri joka on ääretön jota ei voi päästä pakoon.

Hautaudun peiton alle ja kuiskaan sininen. Suljen silmäni ja näen meren, se jatkuu silmän kantamattomiin. Se on iso ja sininen. Tipun mereen, ensimmäiset 10-15 minuuttia voin räpiköidä pinalla odottaen että joku näkee,mutta sitä harvemmin tapahtuu,tietenkin poikeuksia on, riippuu kuka on vahtivuorossa.

Meri on tyyni ja kylmä. Alan alistumaan sen tahtoon. Huoneeni ulkopuolelta kuuluvat äänet jäävät kaukaisuuteen. Meren syvyydessä on hiljaista ja turvallista.Voin vielä nähdä himmeän auringon valon joka jää koko ajan kauemmas. Meri kuiskailee asioita, se kertoo tarinaa matkalaisista jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Se kertoo asioita joitan olisi pitänyt tehdä paremmin, asioita joita olisi pitänyt sanoa tai jättää tekemättä. Kylmät vesi kasvit kietoutuvat jalkoihin eivätkä päästä irti, kylmä vesi turruttaa ruumiin osat enkä enää jaksa pyristellä vastaan. Meri jatkaa tarinan kertomista, se kertoo pitävänsä mut täällä turvassa. Se kertoo kuinka olen huono ystävä. Meren pohjassa ei näy sädettäkään auringosta vain mustaa,hiljaista,kylmää sinistä merta. Näin syvällä ei ole enää minkään laista elämää. Sininen meri on käynyt koko elämäni läpi ja on tullut siihen tulokseen että se on arvoton ja näin on parempi. Sinisessä meressä ääni ei kanna ja kyyneleet sulautuvat mereen.

Sininen on yksi sana jolla haluan kertoa jollekkin tulevasta matkastani siniseen mereen, ja toivon että joku auttaa. On vain hiljaa,ottaa viereensä ja on vain tietoinen että olen vaarassa upota siniseen mereeni.

Kun joku löytää minut sinisestä merestä ja auttaa sieltä pois, sitä tunetta ei voi kuvailla. Ylensä itken, lähinnä siitä pelosta joka siniseen mereen liittyy. Ja siitä että saan henkeä pitkästä aikaa.

 

maanantai, 2. joulukuu 2013

Dear friend

Joulukuu,mä vihaan sitä! Huonoja muistoja kuinka kaikki alko silloin, ja kuinka kaikki nyt toistaa viime vuotta. Mä haluaisin vaan skipata tän viikon. Mulla ei oo mitään täks viikoks. Mä odotan vaan kun Hän on tulossa oliko se 13.12 en mä muista ees... Joten mä voisin vaan latautua tän viikon peiton  pehmeässä sylissä. Viime yökin meni niin ja näin... Itkin ja kuuntelin "Dear friend" nimistä biisiä ja mietin että ajateleeko kukaan musta niin mitä biisissä kerrotaan? Ja itkin myös turhasta, en ees välillä tienny mistä. Se oli vaan hyvä kohta sortua ja itkeä kaikki turha pois,kenenkään tietämättä tai kuulematta. Tällä viikolla olis parit kokeet ja eikai sitten muuta...