Liiankin totta. Kun itkee kyyneleen,ne eivät lopu. Haluat lopettaa itkemisen mutta sattuu liikaa. Jos väärät ihmiset ovatkin oikeassa? Kaunko valheen tuoma jää kestää ennenkuin se murtuu? Kauanko jaksan pitää kiinni? Koti ei ole enää koti, se ei enää ole se turvallinen paikka jonne voisi tulla turvaan. Se on vaan yksi kulissi tälle muulle. Mä tarvitsen tauon, mutta jos pidän tauon jäänkö mä siihen? Jos mä en enää nousekkaan ylös?  En voi ottaa riskiä. En voi nukkua, hän ei enää saavu uneeni vaikka pyydän. Rukouksiini ei vastata,ne ovat tyhjiä. Hän on liian kaukana ja minä olen liian väsynyt,tähän. Joka ilta se sama tyyny ihminen jonka kokoan viereeni ja leikin sen olevan hän, ei se puhu tai auta mua nukahtamaan. Se...Se... On vain yksi uusi tapa jolla voin huijata itseäni. En voi pysähtyä tai katsoa taakseni mitä jos Demoni saa mut kiinni, saa mut pysähtymään pitämään tauon. Mä olen kyllästynyt tähän ja kuuntelemaan sitä että kaikille voi puhua ja he auttavat mutta se mitä he sanovat minulle on vaan reploja käsikirjoituksesta jonka Demoni kirjoitti kiduttaakseen mua. Luotan häneen mutta muut eivät anna mun luottaa häneen. Mä haluaisin olla vielä se sama pieni lapsi joka nostetaan syliin ja tuditetaan takaisin lämpimään uneen kun hän itkee. Haluan vaan että joku saattaa mut uneen eikä jätä Demonien armoille. Mä olen kyllästynyt kirtämään ympyrää... palaan aina alkupisteeseen mutta en yhtään viisaampana. Hän sanoi löytävänsä tien aina luokseni. En koskaan varmaan ole itkenyt ilosta niin paljon, olin taas askeleen varmempi siitä että en jäisi yksin. Mä olen ylpeä itsestäni en ole viilelly, lupaus todella auttaa? Mutta paranamiseen/parempiin päiviin on vielä matkaa.... Jos edes pääsisi pois tästä kaupungista. Märät kadut ja pudonneet lehdet näyttävät samalta kuin viimeisetkin 12 vuotta. Tuntuu että kaikki katoaa, kaikki se tuttu ja turvallinen haihtuu ympäriltäni,hitaasti. Minulla on hänet mutta tällä hetkellä hän on kaukana ja minä vankina!