Tunnen prinsessan, hän ei itse tiedä olevansa sellainen. Hän on kesimäinen lapsi ja on aina tottunut elämään sisarustensa varjoissa. Hän on hiljaa, ei valita,itkee hiljaisuudessa. En tiedä miksi häntä kohdellaan niin väärin.  En tiedä miksen pysty pysäyttämään sitä. Miksi annan hänen elää reunalla. Miksi en saa häntä turvaan? Hän ei ole sellainen kuin nykyaika haluaa. Prinsessa on kiltti ja ehkä vähän liian hyvä uskoinen. Hän on niin hiljaa että häntä voisi luulla tunteettomaksi. Hän ei ehkä ole hyvä matikassa mutta hänellä on jotain muutta. Hänellä on tahto pitää kiinnni. Hän pitää kiinni siitä mitä hänellä on, hän jakaa kaiken väheisenkin omaisuutensa, saamatta kiitosta. Hän on ollut aina lähellä mutta kukaan ei ole vain huomannut. Hän on kokenut paljon ja käy nytkin vaikeaa tilannetta läpi,puhumatta sanaakaan. Hän on tottunut olemaan yksin ,suojautumaan,esitämään muuta. Hänen  silmistään näkee kärsimyksen. Hiljaisuus rakastaa prinsessaa. Tunteet joille hän ei osaa asetella asusteita.Hänen maaliset toiveensa ollaan jätetty huomioimatta ja hän voi vain toivoa jotain mikä olisi meille ilmiselvää. Hän voi vain toivoa katsoa peiliin ja ajatella kelpaavansa jollekkin. kuinka häntä ollaan kiusattu,haukuttu,kohdeltu väärin. Kohdeltu heittopussina,jätetty ilman oikeutta, ilman apua. Mutta silti pieni prinsessa kävelee pimeässä kohti valoisampaa tulevaisuutta,ilman sanoja,ilman lämpöä. Joka päivä suurin tarkoitukseni on saada prinsessani hymyilemään tai nauramaan jutuilleni,se on säälittävää,myös prinsessani tietää sen mutta uskon että voin ehkä vähän helpottaa sitä tuskaa,edes muutaman tunnin ajaksi... Samalla suojelen itseäni siltä että hän näkisi heikkouteni...Prinsessa on kaunis ja hänestä tulee jonain päivänä vielä jotain suurta...♥