Sain sen vihdoin käteeni, Ihanan meren. Kirjaston hoitajan pelästänyt katse jäi taakse kun suuntasin hyllyn taakse lukemaan sitä. Joku ymmärsi mua. Luffy istui viereeni ja selitti manga kirjasta jonka oli juuri löytänyt. Luffyn silmät loistivat kun hän sai esitellä kirjaa. Hymyilin ja nyökkäsin hänen pitämien taukojen välillä. Luffy on se toinen syy miks mä olen vielä hengissä. Se ei kestäis sitä. Ja mä parannan Luffyn elämää olemalla elossa ja enkä ole itsekäs mä en halua kuolla, tai niin uskottelen itselleni mutta yön pimeinä tunteina kyseinen ajatus hiipii mieleeni aina. Mutta en valita sillä mä olen vahvempi mä selviän huomiseen koska Luffy tarvii mua, siinä se. Ei muuta.

Ruokajärjestäjä kokoviikon. Joudun istumaan 20min lisää koulun ruokalassa, jossa ihmiset saavat olla sosiaalisia ja keskustella vaateista ja kokeista. Onko elämässä enää muuta? Jasu painaa kasvonsa Ronjan selkään ja hieroo tätä, mä puolestani istun hiljaa jalat sivistyneesti ristittynä. Mun ja Matiaksen katseet eivät enää kohtaa kun hän heittäää tarjottimen muiden joukkoon.

Mä olen tuntematon. Kukaan ei koskaan saa siitä punaisesta langasta kiini jonka jätän heille, eivät he edes halua. Olen kyllästynyt. Miks mä ees yritän olla viiltelemättä? Mä olen Hänelle kumminkin tuntematon. Kukaan ei koskaan saa tietää Mestarista,Mustajalasta ja Helmistä totuutta, mä en halua kertoa heille mun jokaista viiltely ja itsemurha ajatusta saadakseni vastaukseski jaa tai muuta huutoa. Mä olen kyllästyny tekemään alotteen!

Lyffyn pehmeä ääni helisi korvani vieressä. Biisi känykkässä vaihtui se oli Hänelle omattu biisi: You are beautiful. Kyyneleet polttivat silmiäni ja hymyilin Luffylle.