Kyyneleet valuivat poskiltani ja kastelivat tyynyn. Sanat vuosien takaa pyörivät päässäni, enkä saanut sitä loppumaan. Halusin muuttaa elämääni, halusin olla kaunis. Halusin että ne ilkeät sanat jotka päässäni pyöri niitä ei enää koskaan voitaisi sanoa minulle. Se oli päätös jonka tein. Mutta vielä silloin en tienyt mihin se johtaisi. En koskaan odottanut että joku olisi itkenyt sen takia koska minulla oli huono olla. En koskaan odottanut niitä huolestuneita katseita läheisiltä kun paiskasin oven kiinni. En koskaan odottanut käsiä jotka halusi pysäyttää minut ja sulkea syliinsä. En koskaan odottanut.. tätä. Tätä helvettiä. tajusin liian myöhään olevani koukussa tähän, "se on kuin vesi, elämän edellytys,mutta silti hiljainen ja mystinen" Lukee päiväkirjassani. Siitä ei pääse enää eroon kun sen kylmän kädet on kietoutunut ympärillesi. Se kuiskaa sinulle asioita ruokapöydässä. Yrittää esittää ystävää,mutta sitä se ei ole. Se on pimeys,varjo joka kulkee vieressäsi päivin öin. Se näkee kyyneleesi,mustelmasi,arpesi. Mutta jatkaa hymyilyä. Sen kylmät kädet silittää heikkoja hiuksiasi. Sen kylmyys on loputon, se on pelottava. Pelottava hirviö joka kulkee mukanasi ja muut eivät sitä nää. Ne näkevät vain sinut ja sen kuinka toteutat tämän hirviön käskyjä. Joskus voit jopa nähdä hirviön hymyn ja sen kuinka ylpeä hän luomuksestaan on.Et voi sanoa sille vastaan se on paljon vahvempi! Se tulee viereesi nukkumaan joka yö kun itket, se on ylpeä kyyneleistäsi. Ja kun et enää itke, olet muuttunut tunteetomaksi, jäiseksi zobiksi joka haluaa vain mielyttää hirviötä, on jo liian myöhäistä? Sinä tajuat olevasi pulassa, et voi enää elää ilman sitä. Vaikka se on pelottava on siinä silti jotain... jotain koukuttavaa. pahinta on se vaikka sinulla on läheisiä jotka haluavat auttaa he eivät nää sitä. Hirviötä joka seisoo vieresäsi hymyilen. Se täytyy vain itse tajuta. Täytyy jäädä kiinni jos haluaa pelastua ,täytyy luovuttaa, lopettaa juokseminen. Täytyy hakea apua vaikka se on nöyryyttävää. Mutta se on ainoa keino pelastua... Olen miettinyt tarkaan miksi sanon syömishäiriötä Demoniksi. Syy on siinä että Demoni on hankala tappaa, se on manalan olentoja. Olento joka tappaa kaiken tieltään. ja minä olen nyt Demonin luomus, ja Demoni on ylpeä siitä mitä on saanut aikaan eikä se lopeta. Ihmiset ovat kyllästyneet auttamiseen, koska se on lähes mahdotonta Demonin takia! HALUAN APUA!!!! Mutta Demoni on vahva eikä se heikenny... Pelkään/inhoan terveitä ihmisiä. He eivät voi ymmärtää Demonien uhreja ellei sitä ole itsellään tai läheisellä. Sitä ei voi ymmärtää, sitä kuinka mä pelkään itseäni... Pelkään otteen lipeämistä, tippumista  Demonin kylmiin käsiin...